Syntyjä syviä laiturinnokassa   

Keskikesä on täällä ja laiturinnokka kutsuu! Suomalaiseen elämänrytmiin ja kulttuuriin kuuluu elämän valmiiksi saattaminen ennen juhannusta kaikin käytettävissä olevin voimin ja sen jälkeen heittäytyminen kesälaitumelle - vietät sitä sitten lomalla tai töissä. Tuohon seesteisempään, aistien avaamisen ja hyvän fiiliksen hakemisen aikaan kuuluu myös elämän merkityksellisyyden pohdinta: Mikä minusta tulee isona? Olenko nykyisesssä työssäni ja työpaikassani oikeassa paikassa? Olenko juuri nyt oikeiden ihmisten ympäröimänä ja menossa oikeaan suuntaan? Sallittakoon meille kaikille tämä vapauden, haaveilun ja voimaantumisen hetki! Hieman konkreettisempana se saattaa tuottaa vähän epämukavuuden kokemuksiakin: Onko minusta hyppäämään uuteen? Mitä jos teen virheliikkeen? Alanko jämähtää paikoilleni, jos en vaihda nyt? Jos tällainen keskustelu tuntuu tarpeelliselta käydä kesän mittaan, se kannattaa silloin käydä. Mutta mistä voit tietää, kannattaako lopulta jäädä vai lähteä?

Uuteen työpaikkaan vaihtamisen syynä voi olla vaikkapa kiinnostava, uutta oppimista ja tekemistä tarjoava työ ja yhteisö, jossa missio on arvojasi kutkuttava ja palkkauskin parempi. Työyhteisöt kehittyvät jatkuvasti paremmiksi, markkinoivat itseään ja vetävät puoleensa yhä enemmän juuri heidän uniikkiin kulttuuriinsa sopivia ihmisiä. Syntyy ihmisille sweet spoteja sekä tiimejä, joissa kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa, mikä on enemmän kuin tavoiteltavaa myös liiketoiminnan kannalta. Vaihtamisessa on myös riskinsä ja uusi työ ei välttämättä vastaakaan mielikuvaasi, vaikka rekrytointiprosessissa kaikki olisi tehty taiteen sääntöjen mukaan. Lähtemällä voit saada paljon, mutta on mahdollista, että jotakin menee pieleen.

Entä vaakakupin toinen puoli? Mitkä voivat olla syitä jäädä? Useampi kasvukeskustelu on kevään mittaan vähintään sivunnut aihetta lähteäkö vai jäädäkkö nykyiseen työpaikkaan. Useammin kuin lähtemistä ja uuden aloittamista, ihmiset ovat halunneet pohtia perusteluita jäädä nykyiseen työpaikkaan, mikä on ollut minulle hieman yllättävääkin. Nämä kasvukeskusteluun osallistujat ovat halunneet kaivautua syihin, miksi työpaikka on ollut heille tähän saakka juuri se oikea paikka ja miten se olla sitä jatkossakin. Olemme pohtineet nykyisen arjen ja työpaikan hyviä puolia ja löytäneet tapoja selvittää, miten mahdollisia epäkohtia voisi ratkoa. Olen oppinut noista keskusteluista, että ainakin nämä asiat kannattaa pohtia läpi ennen päätöstä jatkaa seuraavaan vaiheeseen elämässäsi:

1. Miksi olet aikoinaan valinnut työskennellä nykyisessä työpaikassasi? Ovatko nämä syyt sinulle edelleen ajankohtaisia?

2. Mikä nykyisen organisaatiosi tavassa vaikuttaa maailmaan sinua viehättää? Mitä hyvää saatte yhdessä asiakkaiden kanssa aikaan?

3. Millä tavalla työyhteisö ja työkaverit ovat sinulle ilon tuottajia ja kasvun vauhdittajia?

4. Mitä eniten arvostat omissa aikaansaannoksissasi nykyisessä työpaikassasi?

5. Miltä osin arkesi on arvokasta juuri tällaisena kuin se on nyt?


Jos päädyt lähtemään, olet nyt varmasti päätynyt ratkaisuusi harkituista ja hyvistä syistä. Kohtaat pian paljon uutta ja innostavaa ja alat nähdä, mihin kaikkialle uusi polku sinua johdattaa. Onnea matkaan! Hyvää kesää!

Jos taas päädyt jäämään, se on varmasti sinulle paras ratkaisu. Nojaudu taakse, anna kesätuulen viedä ajatuksesi sinne, minne ne sattuvat menemään, näe kaikki hyvä ympärilläsi ja anna aikaa kaikkein tärkeimmille elämässäsi. Onnittelut hyvästä päätöksestä jatkaa edelleen sinulle tärkeää arkeasi - sitten joskus syksyllä! Hyvää kesää!


22.6.2022 Elina Lillstrang 

Tilaa uusimmat sisällöt sähköpostiisi

Jätä yhteystietosi

Offline Website Maker